Yhteishaun kautta rohkein mielin tulevaan

Opinto-ohjaaja Terhi Venemies (vas.) auttaa Jessica Suurosta, Peppi Kuitusta, Kimmo Komppaa ja Titus Nummelinia yhteishaun kautta maailmalle.

Elomaan koulun päättävät tekevät hyvin perusteltuja valintoja.

VIRPI KONTINEN

Elomaan koulun päättöluokkalaiset, joista vain yksi on Hirvensalmen ulkopuolelta, ovat jo pitkällä jatkosuunnitelmissaan.
– Haut painottuvat lukioon. Ero on sitä luokkaa, että Elomaan kahdestatoista ysiluokkalaisesta vaikka seitsemän menisi lukioon ja viisi ammattikouluun, opinto-ohjaaja Terhi Venemies esittelee.
Lähimmistä lukioista Mäntyharjun lukio on yleensä Mikkelin lukiota suositumpi. Mäntyharjulle houkuttelevat jatkaminen pienessä yksikössä sekä toimivat kyytijärjestelyt. Mikkeliin vetävät laaja kurssivalikoima ja harrastukset.

Se, että Elomaalta hakeudutaan erikoislukioon, ei ole uutta. Ainakin kaksi nykyisistä päättöluokkalaisista, Jessica Suuronen ja Peppi Kuitunen, suuntaa sellaiseen. Suurosen toteutumiskelpoiselta tuntuva tavoite on päästä Rautalammin lukion ratsastuslinjalle.
– Siellä näytti syksyn käynnillä hyvältä, hän arvioi.
Kuitusta kiinnostaa Jyväskylän urheilulukio, koska hän panostaa tärkeään cheerleading-harrastukseensa, josta saa haussa harrastuspisteitäkin. Asiaa on puntaroitava, sillä urheilulukio tietäisi omilleen muuttoa.

Ammatilliseen koulutukseen pyrkivät yhdeksäsluokkalaisista esimerkiksi Titus Nummelin ja Kimmo Komppa. Nummelin haluaa Etelä-Savon ammattiopistoon opiskelemaan perustason ensihoitoa. Jos esteeksi nousee liian rajattu sisäänotto, kakkosvaihtoehto on lähihoitajakoulutus. Kompan valinta taas on Esedun metsäkoulu.
– Vaihtoehdoksi on noussut oppisopimustyöpaikan etsiminen, valaisevat opinto-ohjaaja ja Komppa itse.