Uutelan yritystalo täytti kymmenen vuotta

Hirvensalmelainen kertoi yritystalon avajaisista keväällä 2012.

Uutelaan saattaa pian tulla myös uusi vuokralainen.

Uutelan yritystalon kymmenvuotisjuhlinta sai niin suuren kansansuosion, että kakkua piti hakea päivän aikana lisää.
Talossa koko sen historian yrittäjänä ollut Atte Valkiainen laskee, että juhlimassa kävi 500 ihmistä.
– Aamusta iltaan oli vilskettä. Oltiin positiivisesti yllättyneitä, ja tämä oli piristävä kokemus. Meillä oli hyviä tarjouksia, ja ihmiset jäivät seurustelemaan ja keskustelemaan.

Aten Marjalle muutto Hirvensalmelle oli merkittävä muutos koko yrityksen historiassa. Puumalassa toiminut yritys ei saanut sopivia tiloja, mutta sellaiset löytyivät Uutelasta.
– Olin saanut viestiä että tällainen projekti on alkamassa, ja siitä se lähti keulimaan, Valkiainen muistelee.

Synttäreillä kävi onnittelemassa myös kunnan elinkeinoasiamies Heikki Isokääntä, joka oli puuhaamassa yritystaloa Uutelaan. Kunta on etsinyt alueelle jatkuvasti yrittäjiä, ja tilaa on.
Isokäännän mukaan Uutela on erityisen omiaan yrityksille, jotka tarvitsevat hyvää liikenteellistä sijaintia.
– Isojen kuljetusliikkeiden reitit menevät Uutelasta. Myös tehtaanmyymälää Uutelassa saa pitää, mutta kaupan alue se ei ole.
Yritystalo oli aikanaan räätälituote niille yrityksille, jotka sinne olivat tulossa.
– Silloin tehtiin kaikille kolmelle sellaiset tilat kuin he itse toivoivat. Yritysten tarpeista tämä lähtee.

Petri P. Pentikäinen