Tuhansia kiinteistöjä vielä rempallaan

Uutta putkea laskettiin toukokuun lopussa Ryökkääseen. Kuva : Kalevi Puukko

Jätevesijärjestelmien uusimisesta ollaan kiinnostuneita, mutta remontti-intoa kaivataan lisää.

Haja-asutusalueen kiinteistöjen puutteellisesti toimivat jätevesijärjestelmät ehtii vielä saada kuntoon lokakuun loppuun mennessä. Uusi asetus koskee kiinteistöjä, jotka sijaitsevat pohjavesialueella ja sadan metrin säteellä lähimmästä vesistöstä.
Omavesi -hankkeen vastaava jätevesineuvoja Päivi Karhunen kertoo Etelä-Savossa olevan tuhansia kiinteistöjä, jonne kunnostus on vielä tekemättä.
– Järjestelmiä on uusittu jonkin verran, mutta innostusta voisi olla enemmänkin, Karhunen toteaa.