Sahalle keksittiin uusi käyttötarkoitus

Markku Liukkonen kertoo, että yläkertaan vievä luiska on rakennettu sahan uusia ”asukkaita” varten.

Markku Liukkonen hoitaa yrityksensä asioita venäjäksi, suomeksi ja tarvittaessa myös ruotsiksi.

Hirvensalmen Vientikone Oy toimittaa Suomessa käytössä ollutta raskasta työkonekalustoa maailmalle.
– Suomalaiset työkoneet ovat todella suosittuja muissa maissa, vaikka ne olisivat käytettyjä. Yleensä Suomessa niillä ajaa vain omistaja, joten kyyti on melko armollista, yrittäjä Markku Liukkonen kertoo.

Nyt Vientikoneella on meneillään uusi aluevaltaus. Liukkonen osti noin vuosi sitten vanhan sahan Tuukkalasta. Saha ehti levätä laakereillaan noin viisi vuotta kunnes rakennus myytiin huutokaupassa. Siivouksen lisäksi sahalla käytössä olleita koneita on myyty ympäri maailmaa. Myös rakennuksen rakenteita on korjattu vastaamaan tulevaa käyttötarkoitusta.
– Tarvitsin tilaa omille koneille ja tavaroille, mutta ajattelin tänne mahtuvan muidenkin aarteita. Nyt siis vuokraan tilaa lähinnä talvisäilytystä varten veneille ja autoille.