Rippileirit tuovat paljon nuoria Hirvensalmelle

Satulinnassa työskentelevä Ville Koljonen ja Nurmijärven seurakunnasta leirille tullut pastori Henriikka Kuisma kävivät kurkkaamassa yhden rippikouluryhmän opetustuokiota.

Nurmijärveltä käy Satulinnassa useita ryhmiä vuodessa.

VIRPI KONTINEN

Nurmijärven seurakunnan rippileiriläisistä on muodostunut merkittävä asiakasryhmä kartanohotelli Satulinnalle. Leiriläiset ovat usein ruokasalin puolella työskentelevän Ville Koljosen mukaan todella helppo ja hauska asiakasryhmä. Heille riittää jo pitkälti se, että ruoat tarjoillaan selkeitä etukäteisaikatauluja noudattaen. Hotellin keittiöammattilaiset kuitenkin varmistavat laadukkuuden, jota itsekin arvostavat.
– Leiriporukat ovat myös avoimia, sosiaalisia, omatoimisia ja hyvin käyttäytyviä. He ovat piristäviä.

Viime viikolla Satulinnassa piti rippileiriä joukko toukokuiseen konfirmaatioon tähtääviä nuoria ja heidän opastajiaan. Edellisestä sunnuntaista lauantaihin kestäneellä leirillä oli neljätoista rippikoululaista, viisi isosta, neljä ohjaajaa ja yövalvoja. Vanhemmille leiriviikon vaiheista tiedotettiin vanhempainillassa Nurmijärvellä.
Leiriläiset pääsivät nauttimaan modernisti varustelluista ja monipuolisista tiloista. Päivätoiminnassa tärkeitä olivat yläkerran kokoushuoneet, joissa ryhmähenki heräsi.
– Koska satulinnalaisten ja seurakuntalaisten viestinvaihdossa kaikki on mennyt hyvin, leirit täällä jatkuvat, pohti Nurmijärven seurakunnan vastaava seurakuntapastori Henriikka Kuisma.

Nyt meneillään oleva leiri on tämän talven ainoa Satulinnassa. Juhannuksen jälkeen sinne tulee jälleen uusia ryhmiä Nurmijärveltä. Seurakunnasta on nyt käyty rippileireillä hotellilla parina vuonna.