Rahahuollon pätkiminen harmitti

– Olisi hyvä päästä useamminkin kuin viikossa asioimaan pankkiin. Ja varsinkin näin korona-aikaan pelottaa, että ihmisiä tulee ruuhkaksi asti, sanovat naapurukset Hilja Marttinen ja Aarne Vaune.

Kun pankkiautomaatti ei toimi, moni saattaa jäädä rahattomaksi.

Hirvensalmelaisen toimitukseen tuli viime viikolla viestejä harmistuneilta lukijoilta. Hirvensalmen Osuuspankin konttorin seinässä oleva pankkiautomaatti oli useamman päivän rikki, kunnes se saatiin korjattua viime viikon tiistaina. Rikkinäinen automaatti ja pankin supistetut aukioloajat aiheuttivat pattitilanteita etenkin iäkkäille asukkaille.

Suur-Savon Osuuspankin Hirvensalmen konttorin kassapalveluiden aukioloajat muuttuivat kuun alusta niin, että ne ovat avoinna torstaisin klo 9.30–12.30 aikaisemman tiistain ja torstain asemesta. Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Himasen mukaan asiointeja kassapalveluissa voidaan joutua rajoittamaan vielä pitkään vallitsevan koronavirusepidemian takia.
– Nyt vallalla oleva tilanne ei kuitenkaan johda siihen, etteikö asiakaspalvelu jatkuisi Hirvensalmella tulevaisuudessakin. Koronaviruksen takia aukioloaikoja supistettiin esimerkiksi Heinävedellä, Haukivuorella ja Sulkavalla, Himanen terottaa.