”Pärjääminen vaatii nyt tiukkaa taloudenhoitoa”

Kunnantalon pihalla on 14 kaikille sähköautoille sopivaa 22 kW:n latauspaikkaa. – Laitteesta voi lukea qr-koodin, joka ohjaa oikealle sivustolle tai latauksen hallinnointiin voi käyttää sovellusta kertoo kunnan tekninenjohtaja Asko Viljanen.

Velattoman Hirvensalmen ei tarvitse tinkiä perusopetuksesta, varhaiskasvatuksesta tai kiinteistötoimesta.

Hirvensalmen kunnanvaltuuston joulukuussa hyväksymästä taloussuunnitelmasta käy ilmi, ettei kunnan tarvitse ottaa velkaa lainkaan tänäkään vuonna. Tämä tarkoittaa sitä, että Hirvensalmi jatkaa harvinaisten suomalaisten velattomien kuntien joukossa.
Verotuloja Hirvensalmelle arvioidaan kertyvän 5,3 miljoona euroa, joka on 3,1 % vähemmän kuin edellisvuonna. Valtionosuuksien vähentyessä 85 prosenttia, verotulot ovat käytännössä kunnan ainoa tulonlähde.

Jo kuluvan vuoden budjetin kanssa mennään niin sanotusti nollalinjalla, eikä katettavaa alijäämää ole. Vs. kunnanjohtaja Anne Matilainen kertoo, että talousraamit on katsottu tarkalla kynällä läpi.
– Esimerkiksi perusopetuksesta, varhaiskasvatuksesta tai kiinteistötoimesta ei ole tingitty. Emme ole niin sanotusti kurimuksessa, mutta erittäin tarkkana on oltava, hän korostaa.
Taloussuunnitelman mukaan kuluvana vuonna kunnan henkilöstön palkkakustannukset tulevat nousemaan noin 2 % ja käyttötalouden menot 0,1 % viime vuoden talousarvion tasosta.
Nettomenot laskevat puolestaan 6,1 prosenttia.
Juuri tässä näyttää piilevän positiiviseksi muodostuvan vuosikatteen villakoiran ydin, sillä tämän vuoden vuosikatteen ennakoidaan olevan positiivinen reilut 472 000 euroa. Tämä summa kattaa poistot.

EMMI MUSTONEN
JARNO LAATIKAINEN

Lue lisää painetusta lehdestä!