Palokuntanaiset ovat mukana kriisitilanteissa

– Tämän pitkän pöydän äärellä tehdään hälytyskeikoille voileipiä liukuhihnatyönä, Kati Saltiola ja Taru Ukkonen kertovat.

Jo yli 40 vuotta toiminut yhdistys tekee arvokasta työtä.

Hirvensalmen Palokuntanaiset ry:ssä on tällä h

Hirvensalmen palokuntanaisten toimintaan kuuluu monenlaista. Pääasiallinen työ on tukea VPK:n toimintaa esimerkiksi hälytysmuonituksen järjestämisessä. Kaikkiin tehtäviin osallistuminen tapahtuu pelastusviranomaisten pyynnöstä.
– Hälytysmuonitusta järjestetään jos kyseessä on pitkäkestoinen toiminta eli esimerkiksi tulipalon sammutus ja siihen liittyvät jälkisammutukset, hälytysmuonitusvastaava Taru Ukkonen kertoo.
etkellä aktiivisia jäseniä kahdeksan ja kymmenkunta kannattajajäsentä.