Päivän odotetuin vieras oli joulupukki

Niklasta ja Sofiaa jännitti joulupukin tapaaminen niin paljon, että riisipuuroa ei maltettu syödä ennen kuin tapaaminen oli hoidettu. Kumpikin on omien sanojensa mukaan ollut kilttinä koko vuoden ja tonttuja on seurattu ikkunoista.

Joulun avauksessa noudatettiin perinteitä kasvomaskit kasvoilla.

 

Marraskuun viimeisenä lauantaina vietettiin jo perinteiseen tapaan Joulun avausta keskustassa ja sen liepeillä. Liikkeellä oli väkeä sopivassa määrin.

– Ihmiset käyttävät maskeja ja huolehtivat turvaväleistä. Kaikki on sujunut mukavasti ja vaikka ei ole yleisöryntäystä, niin ihmisiä käy joulupuurolla tasaiseen tahtiin, Puulanaitan yrittäjä Pia Komppa kerto tyytyväisenä.