Päiväkotihankkeelle asetettiin työryhmä

Ensi vuoden alusta nykyisen päiväkodin rakennus siirtyy Attendon omistukseen.

Uusi päiväkoti nousee mahdollisesti kirkonkylän keskustaan.

Nykyisen päiväkodin rakennus siirtyy Attendon omistukseen ensi vuoden alusta. Kunnanhallitus nimesi työryhmän valmistelemaan uuden päiväkodin rakentamista. Varsinainen investoinnin toteutus tapahtuisi vuosina 2019–2020.
– Lähtökohtana on, että uutta rakennusta suunniteltaessa sekä ekologisuus että tämän hetken rakentamisessa olemassa olevat innovaatiot otetaan huomioon, kertoo työryhmän puheenjohtajaksi valittu kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Liukkonen.