Pääskynsaareen perustettiin merkittävä luonnonsuojelualue

Hirvensalmella on vireillä useampia hakemuksia luonnonsuojelualueiksi.

Nordic Business Group Oy ja Etelä-Savon ely-keskus ovat sopineet luonnonsuojelualueen perustamisesta Hirvensalmella sijaitsevalle Keiturin tilalle. Tila sijaitsee Puulan itäosassa Pääskynsaaressa. Suojeltu alue on pinta-alaltaan merkittävän laaja, noin 39 hehtaaria. Alue käsittää kolme metsäaluetta saaren eteläosassa ja siihen kuuluu myös neljä pientä saarta ja luotoa. Suojelulla toteutetaan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaa (METSO-ohjelma).
– Keiturin luonnonsuojelualue on todella hieno vanhan metsän alue, joka on ollut pitkään hakkuiden ulkopuolella. Keskimäärin metsänomistajien tarjoamat alueet ovat noin kuusi hehtaaria, Etelä-Savon ELY-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntija Markku Heikkinen kertoo.
Kohteelle tuo lisäarvoa sen rajautuminen viime vuonna perustettuun Vuurtin luonnonsuojelualueeseen. Yhdessä kyseisen alueen kanssa muodostuu yli 100 hehtaarin yhtenäinen luonnonsuojelualue. Vuurtin luonnonsuojelualueen omistaa Tapiolan yhteismetsän kanssa.

EMMI MUSTONEN

Lue lisää painetusta lehdestä!