Ollikaisen valinta valtuustolle

Kunnanhallitus esittää vs. kunnanjohtajaksi Mäntyharjun entistä kunnanjohtajaa Jukka Ollikaista. Kuva: Jukka Ollikaisen arkisto

Hallintojohtaja Anne Matilainen hoitaa kunnanjohtajan tehtäviä ainakin syyskuun

Hirvensalmen kunnanhallitus siirsi viime kokouksessaan vs. kunnanjohtajan valinnan 25. syyskuuta kokoontuvan kunnanvaltuuston päätettäväksi. Eläkkeelle suuntaavan Seppo Ruhasen tilalle hallitus esittää aiemmin tänä vuonna Mäntyharjun kunnanjohtajan virasta irtisanoutunutta Jukka Ollikaista.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Liukkonen toteaa, että Ollikainen olisi erittäin hyvä valinta tehtävään.
– Hänellä on kokemusta yhdeksän vuoden ajalta Mäntyharjun kunnanjohtajana ja hän tuntee alueen. Tietenkin valtuusto päättää asiasta ja siinä voi käydä miten vain.

EMMI MUSTONEN

Lue lisää painetusta lehdestä.