Luottamuspaikat jaettiin hyvässä hengessä

Uusi valtuusto kokoontuu ensimmäisen kerran elokuun loppupuolella. Silloin sinetöidään keskeisten luottamustehtävien jako. Nähtäväksi jää myös se, milloin valtuusto voi kokoontua jälleen valtuustosalissa koronarajoitteiden helpotuttua. Arkistokuva

Paikkajako on selvillä, mutta nimet julkistetaan vasta reilun parin viikon päästä.

Hirvensalmen luottamuspaikat on jaettu. Nimiä ei kuitenkaan tämän hetkisen tiedon mukaan anneta julkisuuteen ennen elokuun puoltaväliä. Tuolloin selviää myös se, jaetaanko luottamustehtävät saatujen äänimäärien mukaisesti vai sopivatko ryhmät keskenään eri tavalla. Lisäksi mies- ja naiskiintiöt tuovat oman mausteensa paikkajakoon. Neuvottelujen kokoajana toiminut kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Liukkonen (kesk.) sanoo kuitenkin olevansa positiivisen odottavaisella mielellä.