Lahnaniemen koululla on aktiivinen vanhempaintoimikunta

Lahnaniemen koulun vanhempaintoimikunta yhdistää Minna Pellistä ja Tiina Ahosta. – Tulkaa rohkeasti mukaan.

Myös lapset osallistuvat ja yhteisillä nuotiotulilla nähdään isovanhempiakin.

VIRPI KONTINEN

Pienessä porukassa tulee hyvin kuulluksi. Näin voi todeta Lahnaniemen koulun vanhempaintoimikunnasta. Minna Pellisen, Lauri Siiriäisen, Vilhelmiina Kotimäen, Laura Sysmäläisen ja Tiina Ahosen muodostamassa viisikossa on edustajia jokaisen luokkaryhmän vanhemmista.
– Olemme jäseninä samalla viivalla, ja konkarit opastavat uusia tulijoita, puheenjohtaja Ahonen korostaa.

Toimikunnan jäseneksi voi päästä, jos on yksikin lapsi koulun oppilaana. Esimerkiksi Ahosella on neljä 5-14-vuotiasta lasta ja Pellisellä kaikkiaan kuusi lasta, joista osa on jo jättänyt Lahnaniemen.
– Jokainen huoltajan koulun tehtäviin uhraama tunti kumuloituu, korostaa Siiriäinen.
Vanhempaintoimikunnan pääperiaate on toimia lasten ehdoilla. Lapsia tuetaan ja heidät huomioidaan paremmin kuin vaikka Mikkelin suurissa kouluissa.
– Meillä on hyvä tiimi, jossa toteutuvat vapaaehtoisuus, avoimuus, yhteisöllisyys ja joustavuus, Ahonen kuvailee.

Joustavuus heijastuu tehtävien aikataulutukseen ja lasten kimppakyydityksiin. Koulua kokonaisuudessaan voi myös luonnehtia tiimipelaajaksi. Lapsilla ja aikuisilla on liikuntarastien ja muiden luokkaretkirahoja sekä välineitä keräävien tempausten lisäksi yhteisiä myyntihankkeita.
– Nyt myymme kumppanimme Kirjalan Kahvipaahtimon mahdollistamaa, Lahnaniemen koulun logolla varustettua kahvia. Aiemmin on kaupattu vaikkapa sukkia ja kotimaisen pienyrittäjän saippuaa, Ahonen kertoo.

Mitä Lahnaniemen yhteisö sitten on saanut aikaan? Lasten oppimista ja terveellistä elämäntapaa on tuettu. Heitä kannustetaan välinehankinnoilla – kuten räpylöillä, maaleilla ja keppihevosilla – kaikkeen liikkumiseen sisällä tai ulkona.
– Vanhempaintoimikunnan kautta on taas tulossa lisää urheiluvälineitä vapaa-ajan käyttöön, mainitsee Siiriäinen.
Lapset itse valitsevat joukostaan aina Vuoden hyvä kaveri -stipendin saajan, mikä on mukava saavutus sekin.
– Nosteessa on myös ylisukupolvisuus. Sitä edustavat koko perheen ja isovanhempien yhteiset makkaranpaistajaiset, valaisee Pellinen.

Toimikunnan mukaan hieno osanotto on ollut myös vuosittaisissa joulutapahtumissa, joihin kuuluvat joulumyyjäiset, seurakunnan johtamat kauneimmat joululaulut ja joulujuhla. Niistä saadut tuotot on ohjattu niin ikään suoraan lapsille.
Nykyinen vanhempaintoimikunta on siitäkin mainio, että se vaikuttaa myös laajemmin kylätoiminnassa.
– Jokainen meistä osallistuu niin, kuin resurssinsa sallivat. Aina joku pystyy ottamaan koppia toimintaehdotuksista, Ahonen sanoo.