Kuitunen halajaa presidentiksi

Jouni Kuitunen. ARKISTOKUVA

Ehdokkaaksi asettuminen vaatii 20 000 nimeä.

Varsinainen yllätysuutinen ensi tammikuun presidentinvaaliin paukahti Hirvensalmelta, sillä poliittisella urallaan laakereita niittänyt Jouni Kuitunen, 62, käy vaalitaisteluun valtionpäämiehen paikasta. Kuitunen oli ehdolla viime kevään eduskuntavaaleissa ja sai 76 ääntä. Tällä kertaa Jounin takana on valitsijayhdistys.
Kuitusen mukaan kampanjointi lähti vitsistä, mutta nähtäväksi jää, johtaako se pitemmälle. Kuitunen nimittää itseään mustaksi hevoseksi, eli yllätysvoittajaksi.

JUKKA IISKONMÄKI

Koko artikkeli luettavissa painetusta lehdestä.