Kolmen mitalin kalastajakaksikko

Paavo Ruhanen ja Saku Nieminen saavuttivat tuulastuksen SM-kisoissa kultaa ja epävirallisissa MM-kisoissa hopeaa. Paavo Ruhanen ja Saku Nieminen saavuttivat tuulastuksen SM-kisoissa kultaa ja epävirallisissa MM-kisoissa hopeaa.

Tuulastuskilpailun onnistumiseen johtivat harjoittelu ja pelisilmä.

Hirvensalmelaiset Saku Nieminen ja Paavo Ruhanen toivat 15. ja 16. syyskuuta Hankasalmella pidetyistä tuulastuskilpailuista kotiin kolme mitalia. Nuoret miehet palkittiin SM-kisaosuuden parhaina ja MM-kisaosuuden toiseksi parhaina. Lisäksi SM-kisoista saavutettiin joukkuesuomenmestaruus kolmen venekunnan joukkueella.
– Päätähtäimemme oli venekuntakohtaisen Suomen mestaruuden voittamisessa lauantaina, koska SM-titteli tuulastuksessa on virallinen ja arvostetumpi. Suomen vapaa-ajankalastajat ry järjestää myös MM-titteliin johtavat kisat, mutta epävirallisina, Ruhanen kertoo.

VIRPI KONTINEN

Lue lisää painetusta lehdestä!