Koirien jätökset kaipaisivat ilmaisia kakkapusseja

Raakel Aaltonen ja Elli nauttivat ulkoilusta ja toivoisivat, että ihmiset lähtisivät neljän seinän sisältä ulkoilmaan. Hirvensalmella esimerkiksi penkit on osattu asettaa mieluisiin paikkoihin helteeltä suojaan.

Hyvin hoidettu rantaraitti kerää kiitosta.

Hirvensalmen kaunis rantaraitti on vertaansa vailla. Harvassa ovat ne paikkakunnat, joissa vesistö tulee yhtä lähelle asutusta kuin täällä. Vapaa-ajan asukas Raku Aaltonen ihastelee kuvankaunista maisemaa vehnäterrieri Ellin kanssa. He lenkkeilevät taajamassa ja erityinen paikka on venelaituri S-marketin rannassa.

Aaltonen on vuosien varrella ulkoilleessaan huomannut muutoksia ympäristön kohtelussa. Hän harmittelee sitä, etteivät koirien jätökset löydä tietään roskikseen.
– On todella ikävää, ei vain minulle vaan kaikille kuntalaisille, kun nämä puistomaiset alueet ovat jätösten peitossa. Näistä alueista voidaan nauttia yhdessä, joten voisimmeko yhdessä myös pitää huolta siisteydestä, Aaltonen kysyy.

Hirvensalmen kunnan rakennustarkastaja Petri Luukkonen muistuttaa, että myös laissa on koiranomistajien velvollisuudeksi määrätty hoitaa lemmikin ulosteet pois taajaman hoidetulta alueelta.

EMMI MUSTONEN

Lue koko juttu painetusta lehdestä.