Jättipalsami on kaunis, mutta haitallinen

Marjaana Kovanen kertoo järjestävänsä talkoot maanantaina Urmasrinteen puusillan kupeessa jättipalsamin kitkemiseksi. – Nämä eivät ole kukassa, joten ajoitus on täydellinen.

Vieraslajit uhkaavat luonnollista kasvikantaa.

VieKas LIFE -hankkeen Etelä-Savon alueella aluekoordinaattorina toimii hirvensalmelainen Marjaana Kovanen.
– Kyllähän meilläkin täällä on varsin paljon vieraslajeja. Niiden huono puoli on se, että ne tukahduttavat kaiken muun alleen. Silloin luontoon aidosti kuuluvat kukat ja kasvit eivät pääse leviämää ja kasvamaan, Kovanen kertoo.

Urmasrinteellä on polku, jonka varrella kasvaa runsaasti jättipalsamia. Kovanen aikoo järjestää talkoot, jotta kasvi saadaan hävitetty ennen kuin se alkaa kunnolla kukkia ja siementää.
– Kasvi on yksivuotinen, joten riittää, kun sen nyppäisee irti juurineen. Tämä täytyy toistaa parina kolmena vuonna peräkkäin, koska maahan luultavasti jää jonkin verran siemeniä, Kovanen opastaa nyppiessään jättipalsamin taimia irti maasta.