Isojen muutosten aikajakso alkaa

Essotella on jatkossa käytössään kunnantalon alakerran sisäpihan puoleisella käytävällä sijaitsevat tilat sekä yksi huone yläkerrasta. Muutosremonttia tekemässä viime viikolla oli JTJ-Teamin kirvesmies Markku Väisänen.

Vuoden 2023 alusta aloittavat hyvinvointialueet muuttavat kuntatalouden dynamiikkaa historiallisen paljon. Hirvensalmella muutokset alkoivat etuajassa.

Hirvensalmen kuntatalouden raamit eivät aiemmista vuosista juuri poikkea, mikäli silmäilee viime kunnanhallituksen pöytäkirjan liitettä. Käytännössä asian laita tulee olemaan jotain muuta, sillä kunnan valmistautuessa vuoden 2023 sosiaali- ja terveyssektorin uudistukseen, vaikuttavat useat pian tapahtuvat käytännön sote-muutokset kuntatalouteen jo ensi vuonna.

Kunnanjohtaja, kunnallisneuvos Seppo Ruhasen katsellessa kunnanhallituksen kokoushuoneesta upouuteen Attendon palvelutaloon päin kääntyy puhe pian talouteen. Nimenomaan kyse on käyttöön otettavan uuden palvelutalon vaikutuksesta kuntatalouteen toimintoineen päivineen.
Heikinniemen toiminnan lakattua päättyy myös kunnan oma ruokapalvelu, joka tuotti ja myi palveluasumisen ateriat Essotelle sekä valmisti myös kouluruoka-annokset. Jatkossa kaikista aterioista vastaa Attendo, jolta kunta ostaa ruokahuollon koulukkaille.