HiU haluaa kaikki liikkeelle

Uusi aikuisten liikuntaryhmä alkaa tammikuussa.

Hirvensalmen Urheilijat aloittaa uuden aikuisille suunnatun liikuntaryhmän tammikuun puolivälin jälkeen. Ryhmän nimi on Kesäksi kuntoon! Aikuisten liikuntaryhmässä harjoitetaan perus- ja lihaskuntoa, tutustutaan uusiin lajeihin ja liikutaan yhdessä.
– Uuden ryhmän myötä haluamme haastaa kaikenikäiset ihmiset liikkumaan, sanoo HiU:n puheenjohtaja Anu Palhomaa.
– Kyseessä on matalan kynnyksen liikuntaryhmä, jonka kohderyhmänä ovat kaikki 16:sta ikävuodesta ylöspäin, liikunnasta kiinnostuneet henkilöt.