Hirvensalmi pärjäsi kuntavertailussa hyvin

Negatiivisen väestönkehityksen ja hupenevien valtionosuuksien sekä verotulojen ristipaineessa olisi myös toimintakulujen laskettava. Tässä suhteessa Hirvensalmen päättäjät ovat onnistuneet hyvin, maakunnan muihin kuntiin nähden jopa erinomaisesti.

Etelä-Savon maakuntaliiton alkukesästä julkistama kuntavertailu kertoo karua todellisuutta maakunnan yleistilasta.

Hirvensalmen osalta pullat ovat toistaiseksi hyvin uunissa. Iso miinus tosin koitui väestönmuutoksesta, joka oli viime vuonna kaikista Etelä-Savon kunnista heikointa. Hirvensalmen väestö väheni 84 henkilöllä (-3,8 %), kun maakunnan kaikkien kuntien keskiarvo oli -1,8 %. Yksikään kunta Etelä-Savossa ei päässyt esittämään väestönmuutoksen osalta positiivisia lukuja. Maakunnan kokonaisväkimäärä painui alle 145 000 asukkaan.