Etuniemen valtteja ovat siisteys ja ihana ranta

Kaikki mukana talkoissa. Eri alojen ammattitaitoiset ihmiset ovat karavaanialueen vahvuus.

Karavaanarit hoitavat aluetta yhteisvoimin.

Etuniemen Caravan-alueella järjestettiin syyskuun viimeisenä päivänä talkoot. Karavaanarit siivosivat nurkkia sekä laittoivat esimerkiksi ruohonleikkurit talviteloille. Alueella on talkoopäiviä vuodessa kaksi.
– Keväällä aloitetaan kesäkausi ja tuodaan muun muassa kanootit ja sup-laudat varastosta. Syksyllä puolestaan ruvetaan odottamaan talvea. Teemme porukalla myös vähän isomman siivouksen aina talkoiden yhteydessä, yhdistyksen sihteeri Leeni Kanninen kertoo samalla kun terassilla odottavalle väelle jaettiin tehtäviä.
Talkoissa on aina ollut mukavasti porukkaa ja niin tälläkin kertaa, vaikka sää ei aivan parhaimmillaan ollut.

EMMI MUSTONEN

Lue lisää painetusta lehdestä!