Ellonen haluaa olla mahdollistava ja palveleva kuntajohtaja

Vesa Ellonen valittiin Hirvensalmen kunnanjohtajaksi.

Kuntalaisten kuunteleminen ja yhteistyö luottamushenkilöiden kanssa on avainasemassa.

Hirvensalmen kunnanvaltuusto valitsi Vesa Ellosen Hirvensalmen uudeksi kunnanjohtajaksi maanantain kokouksessaan. Ellonen toimii tällä hetkellä Joroisten talous- ja hallintojohtajana sekä sivutoimenaan lakimiehenä. Hänellä on kahden kuukauden irtisanomisaika nykyisestä työstään, mutta uskoo asioiden olevan sovittavissa.
– Itsehän olen intoa täynnä ja valmis aloittamaan Hirvensalmen kunnanjohtajana vaikka heti. Täytyy kuitenkin löytää kaikille sopiva ratkaisu ja yleensä kunnat työnantajina ovat päässeet asioista sopuun, Ellonen toteaa rauhallisesti.
Ennen uuden viran aloittamista Joroisissa on hoidettavana konkreettisia asioita, kuten muun muassa menossa olevat presidentinvaalit sekä Ellosen vastuualueisiin kuuluvat tilinpäätökset.
– Työnkuvani on Joroisissa laajentunut pikkuhiljaa ja nyt siihen kuuluu talous- ja hallintojohtamisen lisäksi esimerkiksi henkilöstöjohtamista sekä juridiikkaa.

Kuinka Ellonen aikoo lähteä liikkeelle Hirvensalmella? Hän pohtii kaiken alkavan perusarjen hoitamisella.
– Tietysti jos luottamushenkilöiltä tulee viestiä, että on välittömästi korjattavia asioita, niin niihin sitten pureudutaan heti. Strategia sekä taloussuunnitelma on tehty, joten pääsen vaikuttamaan 2025 vuoden talousarvioon, Ellonen pohtii.
Hän kertoo haluavansa olla mahdollistava sekä palveleva johtaja ja ottaa omissa tekemisissään huomioon luottamushenkilöt heidän omien tehtävien ja johtamisen kannalta.
– En halua sivuuttaa, kävellä yli tai lytätä ketään. Jokaisella on omat osa-alueensa, joilla he johtavat ja pyrin edesauttamaan sekä mahdollistamaan heidän toimintansa mahdollisimman hyvin.
Ellonen myös naurahtaa, ettei aio juosta kuntalaisia karkuun vaan jokaiselle varmasti löytyy aikaa keskustella mieltä painavista asioista.
– En vielä tiedä millaisia traditioita täällä on ollut, mutta pyrin pitämään niistä kiinni, Ellonen lupaa.

EMMI MUSTONEN

Lue lisää painetusta lehdestä!