Lähipoliisi ei katoa Hirvensalmelta

Poliisihallitus päätti viime vuoden loppupuolella, että Hirvensalmen, Sulkavan, Pertunmaan ja Kangasniemen alueella toiminut Lähipoliisi–hanke jatkuu koko tämän vuoden ajan. Lähipoliisitoiminta jatkuu suurin piirtein samankaltaisena kuin tähän asti. Myös hyväksi havaittuja toimintatapoja ja yhteistyötä paikallistahojen kanssa tullaan jatkamaan.

– Kansalaisilta on tullut hyvää palautetta. Varsinkin Hirvensalmelta on kuulunut useita myönteisiä viestejä siitä, että poliisi on näkynyt alueella enemmän, sanoo ylikomisario Petri Isokuortti.

Kuinka paljon lähipoliisilla on ollut tehtäviä Hirvensalmella – Se selviää uusimmasta lehdestä.