”Vastoinkäymiset kasvattavat ja opettavat tuntemaan itsensä.”

Pete pitää Ukkosen liikkeellä ja hyväntuulisena. – Vaikka Pete on jo 15-vuotias, vielä pitää leikkiä.

Leukemiaa toistamiseen sairastava Marja Ukkonen: ”Jos unelmia on, niitä suosittelen toteuttamaan.”

Kun punkin puremasta aiheutunut borrelioosi pani Marja Ukkosen työkyvyttömyyseläkkeelle, jäivät hänen kiusakseen myös nivelvaivat.
Nivelvaivojen takia otettujen verikokeiden tulokset olivat pitkään epämääräisiä, mutta tarkempiin tutkimuksiin Ukkonen pääsi vasta, kun oli muuttanut Espoosta takaisin kotiseudulleen Etelä-Savoon.
Elettiin vuotta 2014.
Tutkimuksissa todettua leukemiaa yritettiin ensin hoitaa sytostaateilla, mutta kun ne eivät tehonneet, tehtiin Ukkoselle kantasolusiirto Meilahden sairaalassa helmikuussa 2016.
– Olisin halunnut ruusupuskan hänelle lähettää, muistelee Ukkonen kantasoluluovuttajaa, noin 50-vuotiasta miestä, joka löytyi kansainvälisestä kantasolurekisteristä.
Muuta Ukkonen luovuttajasta saanut tietää.
Kantasolusiirron jälkeen Ukkonen kertoo eläneensä täyttä elämää, toipuminen oli nopeaa, eikä tulevaisuutta varjostanut tieto, että leukemia saattaa uusiutua.

Kun leukemia todettiin uusiutuneen, Ukkonen teki jotain mitä, ei ollut koskaan aikaisemmin tehnyt.
Hän alkoi kirjoittaa.
Ajatuksena oli kirjoittaa jälkipolville Manta-tädin tarina, kuten Ukkonen itseään nimittää.
Kirjoittaminen vei Ukkosen takaisin lapsuuteen, muistelemaan menneitä niin nuoruusvuosilta kuin myöhemmältä iältä.
Välillä kirjoittaminen itketti. Välillä hymyilytti ja nauratti.

Samuli Arkko