Viilutehdasta uhkasi suurpalo

Koskisen Oy Koivutuoteteollisuuden viilutehtaan kuivauskone syttyi palamaan. Tehtaassa oli kaikki ainekset suurpaloon. Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain paloharjoitus.

Viilujen kuivauskoneen telaan tullut laakerivika aiheutti koneessa tukoksen, jonka johdosta kone syttyi palamaan. Palo laajeni kuivaajan kuumasta osasta jäähdytysosaan ja koneen ulkopuolelle. Tehdas alueella kuultiin automaattihälytys sprinklerisuuttimen lauetessa tasan iltakuudelta. Paloilmoitus ja sammutustoimenpiteet käynnistyivät välittömästi. Epäonnea lisäsi se, että alkusammutuksen yhteydessä tehtaan henkilökuntaan kuuluva mies kompastui portaissa ja loukkasi jalkansa pahasti. Mies oli tajuissaan, mutta hän ei voinut liikkua omin voimin.

-Puolisalaisesta paloharjoituksesta on kerrottu etukäteen yhtiön sisäisessä infrassa vain, että jossain yksikössä tapahtuu tiettynä päivänä. Kellonaikaa ja yksikköä ei kerrottu etukäteen. Tosin epäilen, että jotain huhuja on liikkeellä, että se tapahtuu täällä, kertoi turvallisuuspäällikkö Aarne Virtanen ennen h-hetkeä.

Luet paloharjoituksen etenemisestä uusimmasta lehdestä.