Urheilukentällä juostiin viikko sitten Kunniakierrostapahtuma. Kierroksia juostiin yli tavoitteiden.
Kunniakierros on Suomen Urheiluliiton (SUL) ja siihen kuuluvien jäsenseurojen yhteinen keräyskampanja, jonka tuloilla kerätään varoja urheilutyöhön. Tavoitteena on haastaa seuran jäsenet keräämään mahdollisimman paljon tukijoita niin yrityksistä kuin yksityishenkilöistäkin. Varsinainen keräystempaus päättyy Kunniakierros-tapahtumaan. Keräys alkoi Hirvensalmella kesäkuun alussa. Keräyslistat otti mukaansa HiU:n joukosta muun muassa Alpo Hasanen, joka keräämä tukisumma oli 170 euroa.
-Kiersin läpi sellaiset tutut, jotka ovat ennenkin tukeneet. Jotkut ihan odottivat, sillä raha menee hyvään tarkoitukseen. Kannustamaan lähti mukaan myös muutama ensikertalainen ja kaiken kaikkiaan asiaan suhtauduttiin hyvin myönteisesti, hän kertoo.
Juoksutapahtumasta ja keräystuloksesta luet lisää uusimmasta Hirvensalmelaisesta.