Joulupuuron sivumaku yllätti päättäjät

Vapaa-ajan asukkaistaan tunnettu Hirvensalmi on pärjännyt kuntataloudessa erinomaisesti. Tahtotila itsenäisenä pysymiseen on vahva.

Kuntaliitoskaavailussa Pertunmaa ideoi yhteistä tulevaisuutta Hirvensalmen ja Mäntyharjun kanssa.

Pertunmaan kunta aloitti virallisesti kuntaliitosselvityksen reilut pari viikkoa sitten. Pertunmaa kutsui ennen joulua Hirvensalmen sekä Mäntyharjun kunnanjohtajat sekä puheenjohtajiston epäviralliselle vierailulle joulupuuron merkeissä.
Tapaamisessa Pertunmaa kertoi surkeasta tilanteestaan ja samalla tunnusteltiin naapurikuntien mielipidettä kuntaliitokseen. Toinen suunta, jonne Pertunmaa kurkottaa, on Päijät-Hämeen naapurit eli Hartola ja Heinola. Siirtyminen toiseen maakuntaan olisi tosin jo työläämpi juttu.
Hirvensalmelta paikalla olivat vs. kunnanjohtaja ja hallintojohtaja Anne Matilainen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Liukkonen (kesk.), kunnanvaltuuston varapuheenjohtajat Pirkko Luntta (kok.) ja Hetta Torpo (sit.) sekä kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Eija Saintula (sdp).

Matilainen kertoo päällimmäisen tunteen asian tiimoilta olevan hämmennys. Hirvensalmen kunta ei ole saanut valtiolta virallista yhteydenottoa tai tiedotetta asiasta.
– Tuntuu oudolta, että Pertunmaa kriisikuntana johtaa keskustelua eikä meiltä ole kysytty mitään, Matilainen pohtii.
– Meillä ei ole ollut halukuutta kuntaliitokseen aiemmin, eikä ole tapaamisen jälkeenkään. Tällä hetkellä odotamme virallista kirjelmää, jossa kysytään meidän mielipidettämme.
Asia kolmen kunnan yhdistymisestä lähti vyörymään Pertunmaan kunnanvaltuutetun Jari Lepän kerrottua ajatuksestaan Länsi-Savon artikkelissa.
Matilaisen mukaan Hirvensalmen kunnalla ei ole nopeasti virinneeseen asiaan virallista kantaa, mutta strategiassa ilmaistaan selvästi kunnan tahto pysyä itsenäisenä.

EMMI MUSTONEN

Lue lisää painetusta lehdestä!