”Yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustaminen ovat edelleen peruspilarit”

Elomaan koulun liikuntasali oli lauantaina täynnä väkeä, kun vietettiin kunnan omaa Suomi 100 vuotta -juhlaa.

Itsenäisyyden merkkivuoden juhla alkoi lippuvartion tuodessa Suomen lipun salkoon. Tämän jälkeen laulettiin yhteislauluna Lippulaulu Mikkelin varuskuntasoittokunnan perinneyhdistys ry:n puhallinorkesterin säestäessä.

Tilaisuudessa puhunut kunnanjohtaja Seppo Ruhanen totesi Suomen olevan yksi maailman kehittyneimmistä ja tasa-arvoisimmista kansakunnista, mistä monet maat vasta haaveilevat.

– Tämän meille ovat rakentaneet edeltävät sukupolvet rankalla työllä tunteja laskematta. Se on merkinnyt uhrauksia ja terveyden menetystä sekä sotien aikoina käsittämättömän kalliita uhreja. Heillä on ollut unelma jättää maa parempaan kuntoon kuin millaisena ovat sen saaneet, hän sanoi.

Ruhasen mielestä menneitä sukupolvia on syytä kiittää. Myös jokainen suomalainen ansaitsee kiitoksen.

Puolustusvoimien Etelä-Savon aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Jyrki Niukkanen totesi, että nykysuomalaiselle monet asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Niistä vain uneksittiin sata vuotta sitten. Toki yhteiskunnasta löytyy myös ratkaistavia ongelmia.

– Esimerkiksi julkinen keskustelu liikennemerkeissä näkyvien ihmishahmojen muuttamisesta sukupuolettomiksi osoittaa, että yhteiskunnassamme ovat asiat oikeastaan hyvin, Niukkanen totesi.

Luet aiheesta lisää uusimmasta Hirvensalmelaisesta.