Valtuusto äänesti viidesti tunnissa

Uusi hallintosääntö nuijittiin vihdoin pöytään. Tuloveroprosentti pysyy ennallaan, samoin kiinteistöverot.

Ilman huomautuksia uutta hallintosääntöä ei nytkään hyväksytty. Kunnanvaltuuston keulan, keskustan Esko Kekkosen, johdolla koko 52-sivuinen hallintosääntöuudistus kahlattiin läpi aihealueittain. Sitä ennen äänestettiin kuitenkin siitä, jatketaanko asian käsittelyä kunnanhallituksen hyväksymän esityksen perusteella vai ei.

Jo kunnanhallituksen kokouksessa hallintosäännön hyväksymistä vastaan äänestäneet Pirkko Luntta (kok.) ja Ari Kämppi (sd.) seisoivat mielipiteensä takana valtuustossakin. Heitä komppasivat viidessä eri äänestyksessä pääsääntöisesti omien ryhmien lisäksi myös kristillisdemokraattien Esa Ruhanen ja perussuomalaisten Jouni Kuitunen. Keskustan ja itsenäisen kuntaliikkeen rintaman myötä asian käsittely jatkui äänin 14-7. Muissa kohdissa äänestykset noudattivat lähes samaa jakolinjaa.

Luntan ehdottaman hallintosäännön palauttamista uudelleen valmisteltavaksi johtui näkemyserosta kunnanhallituksen päätökseen nähden siitä, mikä hallintosääntöversio on ylipäätään lainvoimainen. Kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajana toimiva nainen painotti voimassa olevan hallintosäännön olevan hyväksytty jo vanhan valtuuston viimeisessä kokouksessa toukokuussa.

Luet aiheesta lisää uusimmasta Hirvensalmelaisesta.