Talvicup on puolivälissä

Liekuneella on ajettu jo kaksi Hirvensalmen Autourheilijoiden 20-vuotisen taipaleen kunniaksi kisattavaa Talvicupia. Jälkimmäinen kisa pyöräytettiin läpi pari viikkoa sitten.

Jäsenten välistä Talvicupia kisataan seitsemässä eri luokassa. Toiseen osakilpailuun osallistui yhteensä 25 kuljettajaa, mutta Ralli neliveto- ja Historic-luokkiin ei riittänyt tällä kertaa osallistujia mukaan.

Jääratalenkkiä ajettiin aikaa vastaan auto kerrallaan, jonka jälkeen pidettiin tauko.

Jyväskyläläinen Jussi Korhonen oli varikolla renkaanvaihdossa.

– Ei riitä pyörissä pito. Kokeilimme takana uusia renkaita, mutta ne olivat huonommat kuin entiset. Vanhat pyörät laitetaan takaisin, Korhonen sanoi kiristäessään pulttiavaimella muttereita tiukemmalle.