Sote-kiinteistöjen myynti ratkeaa joulun alla

Keskusta ja IKL myynnin kannalla, Kokoomus ja SDP vastaan.

Pari kuukautta sitten julkisuuteen tullut sote-kiinteistöjen kauppaaminen on edennyt kunnanhallituksen käsittelyn läpi. Äänestyksen jälkeen kunnanhallitus päätyi kolmesta vaihtoehdosta Attendo Oy:hyn. Muut neuvottelukumppanit olivat Esperi Care Oy ja Mehiläinen Oy. Lopullisesti kaupasta päättää kunnanvaltuusto joulukuussa pidettävässä kokouksessaan. Mitään varsinaista uutta kerrottavaa ei siihen mennessä asian tiimoilta ole.

Maakuntauudistuksen yhteydessä kuntien hartioilta häviää sote ja yli puolet verotuloista. Kunnanjohtaja Seppo Ruhasen mukaan sote-kiinteistöjen taloudellisen riskin kantaminen ei ole tulevaisuudessa enää kunnan kannalta järkevää toimintaa. Rivikuntalaisen kannalta tärkein anti Attendon kosinnassa on se, että yhtiö sitoutuu rakentamaan tarvittaessa uusia toimitiloja nopeallakin aikataululla. Sote-palvelujen järjestämisvastuu pysyy sen sijaan Essotella vuoden 2019 loppuun. Sen jälkeen vetovuoro siirtyy maakunnalle.