Lampinen valittiin Mikkelin Neidoksi

Mikkelin Neito edustaa myös Hirvensalmea.

Mikaela Lampinen valittiin viime viikonloppuna uudeksi Mikkelin Neidoksi. Lampinen on kotoisin Mikkelistä, mutta tätä nykyä hän asuu Hirvensalmella.

– Olen viettänyt täällä paljon aikaa viimeisen parin vuoden ajan. Muutimme poikaystäväni kanssa marraskuussa saman katon alle, joten minusta tuli sen myötä hirvensalmelainen, hän toteaa iloisesti.

Maanantaina tavoitettu Lampinen kertoo, että puhelin soi voiton jälkeisenä ensimmäisenä arkiaamuna tiheästi.

– Minulle soitettiin tänään viidestä eri lehdistöä tai mediaa edustavasta tahosta. Huomenna olen menossa Radio Mikkelin haastatteluun, hän toteaa innoissaan.