Lahnaniemellä kerrattiin perinneleikkejä

Aikuiset pääsivät verestelemään kuinka leikittiin entisajan pihaleikkejä.

Lahnaniemen Niverä ry ja Lahnaniemen koulu järjestävät aika ajoin kyläläisille yhteistä tekemistä. Tällä kertaa ei lähdetty sauvakävelyretkelle tai laavulle makkaranpaistoon, vaan koululla leikittiin entisaikojen pihaleikkejä.

– Jokainen vanhempi varmaan muistaa leikkejä omasta nuoruudestaan. Tänään leikkejä ei paljasteta etukäteen, vaan ne selviävät vasta hiekkakentälle mentäessä, varoitteli Niverän puheenjohtaja Pasi Outinen.

Yhdessä perheensä kanssa saapuneella Jussi Väänäsellä meni pieni hetki muistellessaan omia lapsuuden pihaleikkejä.

– Sen muistan, että lapsena ainakin leikittiin paljon, hän totesi.

Tovin jälkeen leikit palautuivat mieleen, vaikka niidet nimet olivatkin hukassa.

– Yhdessä leikissä seisottiin kasvot seinää vasten ja kurkittiin välillä taakse. Sillä aikaa takana olevasta rivistä yritettiin hiipiä salaa selän taakse, Väänänen muisteli peili-pihapeliä.