Kuoppamäki veti kirkon täyteen väkeä

Sinisen ja valkoisen sekä Satulinnan isän karisma puree yhä kuulijoihin.

Hirvensalmen konsertti kuului Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen kiertueeseen, joka huipentuu Itsenäisyyspäivänä Taivalkosken kirkossa. Kirkossa konsertoinut Kuoppamäki keräsi paikalle noin 230 kuulijaa. Lukema on yksi suurimmista konserttiyleisömääristä Tervaleppäjuhlien historiassa.

Kiertueen nimen mukaisesti kirkossa kuultiin myös tuo tunnetuin kappale ”Sininen ja valkoinen”. Artisti ei voinut vuonna 1972 laulua kirjoittaessaan kuvitellakaan, kuinka se nousisi yhdeksi suomalaisuuden symboliksi.

– Olin lähdössä edustamaan Suomea Itämeren festivaaleille Rostockiin, josta tulikin sitten voitto. Se oli silloin Itä-Saksaa ja rautaesiripun takana, osa Neuvostoliittoa. Ajattelin, että mitähän ihmiset ylipäätänsä tietävät Suomesta. Halusin kertoa siitä heille, Kuoppamäki muistelee laulun syntyä.