Kotiseutumuseon perusnäyttelyn esineistö alkaa olla kasassa

Museotavarat siirretään Pitäjäntuvan entiseen valtuustosaliin.

Hirvensalmi-Seura sai keväällä museovirastolta 5600 euron avustuksen uuden työntekijän palkkaamiseen. Tehtävänä on koota uusi Kotiseutumuseon perusnäyttely. Elokuun puolivälissä aloittanut projektitutkija Sirpa Ollila tutustui alkusyksyn aikana Kotiseutumuseon esineistöön, jonka perusteella hän laati pohjan noin 30 tavaraa kattavan näyttelyn perustamiseksi.

Museolla on luetteloituna noin 1500 esinettä, joten perusnäyttelyyn tulee niistä vain murto-osa. Jorma Hytönen Savonlinnan Maakuntamuseosta oli toivonut, että Ollila löytäisi näyttelylle yhtenäisen aiheen.

– Luettuani matkailulehtiä ja historiikkeja, aiheeksi valikoitui lopulta luonto. Ja nimenomaan se, kuinka luonto on vaikuttanut ihmisiin ja päinvastoin, Ollila kertoo.

Perusnäyttelyyn päätyi mukaan kolme teemaa: elämän eväät, arkielämää ja henkinen elämä.