Kirjelaatikko odotti tyhjennystä yli kuukauden

Kyseessä oli tietokatkos ja väärinymmärrys. Posti pahoittelee asiaa.

Hirvensalmen taksiaseman yhteydessä olevaan Postin kirjelaatikkoon jätetyt kirjeet odottivat jakeluun lähtemistä yli kuukauden. Kirjelaatikkoa ei ollut tyhjennetty 13. helmikuuta jälkeen lainkaan. Toimituksen saaman tiedon mukaan kirjelaatikossa oli esimerkiksi yritysten ja kunnan laskuja sekä Kela-kirjeitä ja metsäveroilmoituksia. Postit nytkähtivät liikkeelle toissapäivänä, 35 päivän pituisen katkon jälkeen.

Tyhjentämättömän kirjelaatikon tilanne alkoi selvitä, kun paikallinen yrittäjä ihmetteli tiliensä tulovirran lakkaamista. Yrittäjä sanoo vievänsä asiakkaille lähtevät laskut kyseiseen kirjelaatikkoon aina itse.  Hän sanoo, että lähteviä laskuja ja kuljetusrahtikirjoja oli yhteensä useiden kymmenien tuhansien eurojen arvosta.