Hiki tuli tappiosta huolimatta

Hirvensalmen Kiekko eli HiKi pelasi viime sunnuntaina sinnikkään jääkiekkopelin Saharaa vastaan.

HiKille Mikkelissä pelatun ottelun tappiollinen lopputulos 13-0 ei tullut yllätyksenä, sillä jo edellispeli sarjan ykkösjoukkuetta vastaan näytti tulostaululla samankaltaisia lukemia.

Hirvensalmen Kiekko perustettiin reilu vuosi sitten, jolloin joukkue aloitti pelaamisen Mikkelin alueen harrasteliigassa. Kiekkoporukka pelaa yli 40-vuotiaiden sarjassa, jossa on mukana kuusi joukkuetta.

Harjoitushallin pukukopissa pelikamppeita pukenut joukkue totesi ennen peliä, että alkutaival on mennyt alavireisesti opetellessa. Pistetilanne sarjantaulukon alimpana ei heitä kuitenkaan stressaa, sillä harjoitukset ja pelit ovat heille enemminkin sosiaalinen tapahtuma. Joukkue perustettiin oman kunnon ylläpitämiseksi ja siksi, että samoista harrastepiireistä tutuilla miehillä olisi myös talvella liikunnallista tekemistä.

– Menimme Hirvensalmen kentälle harjoittelemaan ja nimikin oli jo valmiina. Siitä se alkoi. Tuleehan tässä ihan hirveä hiki. Pelipaitojen hirviaiheinen logo on jo olemassa. Se odottaa, kun nousemme huipulle, vitsailee Jari Klén.